Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkimushaku 2021

Turun kaupunkitutkimusohjelma julistaa haettavaksi rahoituksen tutkimushankkeisiin, jotka kohdistuvat Turun pormestariohjelman teemoihin. Pormestariohjelman tavoitteisiin tulee suhtautua tutkimuksen aihepiireinä. Haun erityinen kohde on, pormestariohjelmasta johdettujen aiheiden puitteissa, yhteiskunnallinen ja tilallinen muutos kaupungeissa, ja kaupungin mahdollisuudet vaikuttaa tähän muutokseen. Yhden rahoitettavista hankkeista tulee kohdistua asumistutkimukseen. Kaupungin tavoitteiden mukauttaminen tutkimusaiheiksi selitetään tarkemmin Turun kaupunkitutkimusohjelmassa 2019–2023 (s. 8-9).

Hakea voivat tutkimusryhmät, joita johtaa ja mahdollisen konsortion osana on tutkijoita Turun yliopistosta tai Abo Akademista. Konsortioihin voi kuulua tutkijoita myös muista koti- tai ulkomaisista yliopistoista tai tutkimuslaitoksista. Turun yliopiston tai Åbo Akademin osuus kustakin hankkeesta on kuitenkin oltava vähintään 50%. Hankkeilta edellytetään monitieteistä, tieteidenvälistä tai poikkitieteellistä tutkimusotetta.

Rahoitusta hankkeille myönnetään yhteensä enintään 600.000€. Hausta odotetaan rahoitettavan neljä hanketta, arvoltaan 150.000€ kukin, siten että vähintään yksi niistä kohdistuu asumistutkimukseen.

Haun rahoittavat Turun kaupunki, Länsi-Suomen yleishyödyllinen asuntosäätiö, Turun yliopisto ja Åbo Akademi.

Hankerahoitus on Turun kaupunkitutkimusohjelman ehtojen mukaista: Hanketta tai osahanketta johtavan professorin (tmv.) työ katsotaan yliopiston tai tutkimuslaitoksen omarahoitusosuudeksi, jota ei korvata, mutta josta ei tarvitse esittää työaikalaskelmaa. Hankkeeseen palkattavien tutkijoiden kulut korvataan täysimääräisinä, todellisilla työnantajan kuluilla (30%, ei yleiskustannusmallin kertoimien mukaisesti) laskettuna. Hankkeen rahoitettavalle osuudelle hyväksytään kiinteä 18% yleiskustannuslisä. Rahoittaja hyväksyy rahoituksen käytön palkkana, apurahana ja tutkimuksen aineisto- ja matkakuluihin. Hankkeiden tulee alkaa vuoden 2022 aikana ja päättyä vuoden 2023 loppuun mennessä. Turun kaupunki asettaa kullekin valitulle hankkeelle ohjausryhmän.

Kaupunkitutkimusohjelmasta rahoitetaan akateemista tutkimusta, jonka oletetaan tuottavan myös kaupungin kehittämisen kannalta kiinnostavaa sovellettavaa tietoa. Hakemuksen arvioinnissa kiinnitetään huomioita tutkimussuunnitelman tieteelliseen ansiokkuuteen, toteutettavuuteen, tiedon sovellettavuuteen, ajankohtaisuuteen ja uusiin näkökulmiin. Toivottu sovellettava tieto koskee kaupungin kehittämiseen vaikuttamisen ja muutoksen mahdollisuuksia – tulevaisuusorientoituneesti, mutta historiaa unohtamatta. Ohjelmasta rahoitettavan tutkimuksen ei tarvitse välttämättä sisältää Turkua koskevaa empiiristä tutkimusta. Sen sijaan tutkimus voi käsitellä yleisemmin jonkin ilmiön muutosta ja sen vaikutusta kaupunkikehitykseen, tai jotain toista kaupunkia tai kaupunkeja, mikäli niistä saatava tieto on perustellusti hyödyllistä Turun kehittämisen kannalta.

Haku toteutetaan kaksivaiheisena. Turun kaupunki informoi jatkoon päässeitä miten suunnitelmaa toivotaan täsmennettävän tai täydennettävän toisella kierroksella. Toisen kierroksen hakemuksen ei odoteta olevan merkittävästi ensimmäisen kierroksen hakemusta pidempi.

Hakemukset tulee jättää 29.10. klo 14.00 mennessä ja toisen kierroksen täsmennetyt hakemukset 9.12. klo 14.00 mennessä. Rahoituspäätökset tehdään 31.12.2021 mennessä.

Hakemus jätetään sähköisesti Turun kaupungin kirjaamoon (turun.kaupunki@turku.fi), viestin otsikkona Kaupunkitutkimusohjelman hankehaku. Vain määräajan sisällä saapuneet hakemukset huomioidaan. Hakemuksen tulee olla rakenteeltaan ohjeen mukainen.

Hakemus (1+6 sivua)

Ensimmäisellä sivulla esitetään:

  • Tutkimushankkeen nimi
  • Tutkimusryhmän tai konsortion vastuullinen johtaja ja suorituspaikka, johtajan sähköpostiosoite
  • Johtajan henkilötiedot (osoite tai syntymäaika), hakemuksen virallista kirjausta varten.  
  • Mahdollisten osahankkeiden vastuulliset johtajat ja suorituspaikat
  • Abstrakti (enintään 2000 merkkiä)
  • Perustelut miten tutkimushanke kohdistuu Turun pormestariohjelman aiheisiin

Seuraavilla enintään kuudella sivulla esitetään tutkimusryhmän tai konsortion yhteinen tutkimussuunnitelma, jonka rakenne on seuraava:

  • Tutkimuksen tausta, suhde aiempaan tutkimukseen ja tavoitteet
  • Kuvaus hankkeesta, mukaan lukien mahdolliset osahankkeet eroteltuna, ja sen/niiden aineistoista ja pääasiallisista tutkimusmenetelmistä
  • Odotettavissa olevat tulokset, niiden akateeminen uutuusarvo ja sovellettavuus Turun kaupungin kehittämiseen
  • Kuvaus tutkimusryhmästä, mukaan lukien mahdollisen konsortion tuoma lisäarvo
  • Mahdollinen hankkeeseen kuuluva kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö
  • Anottavan rahoituksen määrä kokonaisuudessaan ja suorituspaikoittain, palkkauskustannukset henkilöittäin (tai tehtävittäin jos henkilöitä ei ole nimetty)
  • Tutkimuksen aikataulu
  • Lähdeluettelo (keskeisimmät lähteet)

Lisätietoja antaa tutkimusjohtaja Sampo Ruoppila (sampo.ruoppila@turku.fi)