Sunnuntaina 26.4. vietetään kansainvälistä neulanreikävalokuvauspäivä. Olisimme juhlistaneet tätä Kuralan Kylämäen Avoimessa viikonlopussa valokuvaamalla ja taiteilija Hans G. Hästbackan Black Kaffinobox -työpajalla. Nyt työpaja siirtyy kotioloihin, ja camera obscuran voit toteuttaa myös kotona. Miltä tuntuu olla kameran sisällä?

Kamera on latinaa ja tarkoittaa huonetta ja camera obscura tarkoittaa pimeää huonetta. Ilmiön aikoinaan maininnut jo Arkimedes ja mm. vuonna 1558 taiteilijoita kehotettiin käyttämään tekniikkaa apuvälineenä taiteessaan ohjeistuksella ”piirrä ääriviivat ja väritä”.  Vuosadan lopussa camera obscuraa suositeltiin varsinkin muotokuvamaalauksessa. Vielä tänäkin päivänä ilmiö on taianomaisen kiehtova.

Tee näin:
Käytä huonetta, jossa on mielellään vaan yksi ikkuna. Vastavalo ei toimi kovinkaan hyvin, joten ei mielellään etelään suuntaan eikä suoraan auringonpaahteeseen. Peitä ikkuna valoa läpäisemättömällä materiaalilla esim. tummalla pahvilla, mustilla jätesäkeillä tai mustalla kangaalla. Sitten tee materiaaliin ikkunan keskikohtaan reikä, jonka läpimitta on n. 10-45 mm. Esimerkkikuvissa on 15- 20/45 mm reiät. Vastakkaiselle seinälle tulee ripustaa valkoinen kangas, jos seinä ei ole vaalea.

Kuvaa piirtyy aukon läpi ylösalaisin ja peilikuvaksi vastakkaiselle seinälle aivan kuten kamerassa tai meidän silmissämme. Valo kulkee aina suoraan.

Sitten vaan valokuvaamaan ylösalaista maailmaa, jossa autot ja ihmiset liikkuvat ylhäällä pilvet alhaalla! Kuvaaminen puhelimen kameralla saattaa myös onnistua kohtalaisen hyvin. Jos sinulla on kamera, jossa voi muuttaa valotusherkkyyttä ja ajoitusta, niin sitä kannattaa käyttää. Valotusaika on pitkä (jopa 10 s.), joten kamera on syytä tukea jalustalla tai esimerkiksi pöytää/tuolinselkää vasten.

Invalid Scald ID.